Tein katu-callupin lehtemme levikkialueella: Oletko sitä mieltä että muikku on parempi ruokakala kuin silakka? Vastaukset olivat yllättävän suoraviivaisia mutta silti vaikeaselkoisia seuraavaan tapaan:

 

1.Olen samaa mieltä.

2.Olen eri mieltä.

3.En ole erityisesti mitään mieltä.

4.Minulla ei ole mieltä.

5.Olen vailla mieltä.

6.Olen huomenna toista mieltä.

7Onko minulla mieltä?

8Olen.

9.En.

10.Kyllä.

 

Muikun kannattajiksi tunnustautui siis kolme ja puoli kymmenestä.( huom.vastaus ”Olen huomenna toista mieltä”) Kolmenkymmenen viiden prosentin kannatus muikulle lienee kuitenkin tilastollista harhaa, sillä rapeaksi paistetut muikut häviävät tarjoiluvadilta alta aikayksikön ainakin minun työpaikallani. Ehkä kysymyksenasettelu oli hiukan huono, toisen tuloksen olisi saanut kysymällä vain: muikku vai silakka?

 

Kerimäen pitäjäruoka on rantakala, muikkusoppa johon ei edes perunoita tule mukaan.Koululaiset eivät lusikkaansa soppaan pistä, sen olen huomannut. Ruuan tulisi tietenkin olla myös mieluista ja ikävä sanoa, että meidänkin perheen muikkusoppaa rakastavat vain minä ja kanat. Paistettuja muikkuja nuoriso ei halua ruotia, suolamuikut ovat yök, kermamuikuille käännetään selkä, jne.

Lämmin muikkujuustoleipä kelpasi kun se ostettiin hotelli Herttuasta kalliisti iltapalaksi. Kotona tilasivat samanlaisen pelkällä juustolla, kiitos.

Esikoinen kehuu mustekalaa, kiinalaisessa ravintolassa se on hyvää. Tytär, jonka poikaystävän sukunimi on Muikku, sanoo syövänsä jos Muikku tarjoaa muikkua vaikka tönkkösuolattuna!

Kuopus haluaa suklaamuikkuja!

 

Isäntäkin haluaa osallistua tähän mielenkiintoiseen kalakeskusteluun, tähtää minua kamerakännykällä ja sanoo: ”Sano Muikku!” Luon häneen murhaavan katseen, jolloin hän panee lippahatun päähänsä ja sanoo menevänsä baariin katsomaan olisiko siellä iloisemman näköisiä naisia!

 

Pitäisiköhän uskoa callup -tulokseen ja lähteä silakkamarkkinoille?