Luin lehdestä yhteisen terveydenhuoltopiirin tulosta pitäjiimme. Mielestäni asia on ihan hullu. Esimerkiksi, kun kaikki kilpailutetaan niin ruokakin vanhainkodille voidaan tuoda vaikka Savonlinnasta!

Olemmeko omasta vapaasta tahdostamme uimassa erään paikallisen hämyisen kabinetin nurkassa juonittuun nerokkaaseen ansaan, josta olen perillä sattuman ja kehittyneen salakuuntelutekniikan ansiosta?

Kohta kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä että joo, halutaan kuulua yhteiseen kannattavaan terveydenhuoltopiiriin! Tarvittavan rahoituksen saamiseksi veroäyrit nousevat taivaisiin, kulttuuripalvelut lopetetaan ja koulut koulut karsitaan minimiin. Toroppalan koulu ainakin lopetetaan, eihän tuosta nyt ole kirkolle kuin viitisen kilometriä, ennen vanhaan ekaluokkalaisetkin tallasivat tuollaisen matkan tai jopa lumihangessa tai hiihtivät! Tiet rapautuvat ja kynnelle kykenevät lähtevät seudulta pois eikä kukaan muuta tilalle. Kohta keskitymme antamaan toisillemme saattohoitoa terveyskeskuksessa joka vielä sivupisteenä toimii ja teemme sen riemumielin, itseemme tyytyväisinä.

 

Tästä ajatuksesta sydämistyneenä kehitin oman sairaanhoitopiirini, lähinnä vanhuksia ajatellen: Pienoispalvelutalo Iltatähti. Meitä on kymmenen ihmistä jotka emme ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua tule toimeen ilman apua ja haluamme olla yhdessä. Yhdellä pariskunnalla meistä on isohko omakotitalo ja pienin muutoksin sinne sopii koko joukko. Kyllä kymmenen hengen eläkkeillä jo palkkaa hoitajan tai kaksi. Koska talo on syrjäkylällä saamme taksiseteleitä kaksi kappaletta kuukaudessa jokainen, joilla melkein työllistämme yhden taksin. Käytämme taksisetelit kaupunkireissuihin, iloisiin illanviettoihin, teatteriin, bingoiltoihin ja tietysti myös kirkko- ja apteekkikäynnit hoidetaan.

Iltaisin nautimme aina kunnon yömyssyt kunkin mieltymysten mukaan. Meillä on seuraa ja läheisyyttä. Isolla pihalla on mukava juoda kahvia kesäpäivinä. Seurakunta käy pitämässä vanhustenkerhoa ja askarteluiltoja. Meidän ei myöskään tarvitse syödä kaukaa tuotuja tylsiä ruoka-annoksia. Meidän hoitajamme paistaa pihvejä, koska meidän ei tarvitse säästää sillä meillä on kymmenen hengen eläkkeet ja säästöt käytössämme.

Tämä on mielestäni paras vanhuudenviettotapa. Ideaa voivat kaikki lukijat vapaasti lainata.

 

Saadakseni mieleni tasapainoon, lähdin naapuriseurakunnan pieneen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Menin istumaan ihan etupenkkiin, mutta kohta suntio tuli kuiskaamaan, että eikös noin nuori nainen voisi antaa istumapaikkaa edestä näille vanhoille sotaveteraaneille?

( joka itsensä ylentää se alennetaan). Vaan olisipa noin kohteliaita miehet täällä Kerimäelläkin! Nämä eivät ole nuoreksi tytöksi sanoneet enää vuosikymmeniin, varsinkaan kirkossa. Siis vika ei ole minussa vaan kirkossa, se on liian iso. Eivät monetkaan miehet kovin kaukaa hämärässä kirkossa näe viehättävää naista. Kehuskelin tätä asiaa kotonakin, jolloin esikoinen näytti minulle ”ekaluokkalaisten vitsejä” kirjasta sivun jossa luki että kuudes käsky on ”Älä houri.”

Miten se tähän asiaan liittyy, en jaksa ymmärtää! Esikoinen kuitenkin sanoo, että noilla puheilla ja kirjoituksilla sinua odottaa hoitokoti Iltatähti aikaisemmin kuin luuletkaan!