MIETTEITÄ SAIRASVUOTEELTA

 

A-virus tai mikä lie, kaatoi vuoteen omaksi. Tulipahan nyt harjoiteltua kansanedustajana olemista: kääriydyin torkkupeittoon ja otin päikkärit. Onkohan niillä unilelutkin? Lehdessä kerrottiin vain peitoista. Samainen peitto kuumeisen kehoni ympärillä menin lääkärinkin luokse.Ohikulkija kysyi että edustanko maahanmuuttajien ryhmää?

Oli aikaa kerrankin lukea mutta eipä jaksanut monta minuuttia.Kokeilkaa kun kuume lähentelee neljääkymppiä.Selailin Bjön Walroosin uutta kirjaa. Tulin siihen tulokseen että hän elää ihan eri sfääreissä kuin minä ja muu köyhälistö. Neljäntenä vuodepäivänä huomasin että alankin jo muuttua seesteiseksi ja vakavamietteiseksi. Annoin anteeksi kaikille jotka ovat minua arvostelleet ja pyysin iltarukouksessa heille lisää kärsivällisyyttä. Ystävä toi kukkia. Hän oli ajanut ohi kioskin jossa luki: ”Kukkia poikkeaville.” Sopi minulle.

Kuopus haluaa aina kuulla vanhoista hyvistä ajoista. Kerroin hänelle että tässäkin pitäjässä oli asiat ennen paljon paremmin. Oli verotoimisto ja poliisi ja nimismies ja jopa oma ulosottomies.Hänen sukunimensä oli Kaiponen. -Kaipoot sie sitä, kysyi kuopus.

Lainakissa oli kaksi päivää hoidossa. Ei pelännyt tautia mutta ei nukkunut vieressäni koska ei luota naisiin omistajan kertoman mukaan. Ei ole kissan syy jos omistaja lentelee milloin missäkin ja hoitajaksi joutuu tai pääsee yleensä joku lähipiirin naisihminen. Kaikki eivät ole yhtä mukavia kuin minä.Minusta on rattoisa että on edes jonkinlaista miesseuraa siliteltävänä kun Nukku-Mattikin karkaa yskänpuuskien ajaksi.

Televisio tai radio on auki kaiket päivät, nytkin kerrotaan lähinaapurin lentoharjoituksista. ”Hirvittää et ne särkööt meijän laun tai kaataat halkopinon ylikulkiessaan”murehtii Ukki. Ukile piti käydä ostamassa tupakkaa. Sitä saa nykyisi kaupasta tiskin alta jos osaa pyytää oikeata merkkiä. Myyjät eivät saa enää kertoa mitä lajeja heillä on myynnissä. Ostaja palasi tyhjin käsin ja ukki oli vihainen kun hän ei tiennyt että Nortti on se ainoa oikea merkki.

Muistelin ajankuluksi hyviä tekojani. Monihan sanoo ettei ole varaa ostaa joululahjoja. Minulla ainakin oli.Yhdelle ystävälle annoin appelsiinin, toiselle karkin, kolmannelle jogurttipurkin ja neljännelle omenan. Kaikki ilahtuivat suuresti kun hekään ei tarvitse ostaa kalliimpaa lahjaa. Kuopus-kulta kääriytyy vilttini sisään ja sanoo että oli sekin hyvä teko kun laitoit paikalleen verkkokeinun joka putosi alas sun painosta.

Nyt pääsen toipumislomalle kylpylään.Oman torkkupeittoni otan mukaan ja kuopus antaa unilelunsa.Ehkä ne luulevat siellä minua kansanedustajaksi! Ja lupaan olla ystävällinen LÄHES kaikille, ehkä arvostelijoillekin!