Olet hyvässä kunnossa 80-vuotiaaksi, sanoi kuntosali-ohjaaja. Tämä lause pani miettimään terveyttä ja raihnautta. Viime aikoina on ollut myös monenlaista lähestymistä terveyden ja flunssantorjunnan nimissä sähköpostissa, facebookissa ja ihan kotiovellakin. Tuli kapselinkauppaaja joka myi terveyttä, pelkkää terveyttä kapselissa. Suunnattu juuri pohjoismaiselle ihmiselle. Sisältää monenlaisia yrttejä, melkein kymmentä eri lajia samassa pakkauksessa. Niitä syömällä flunssa pysyy kaukana. Oli myös teepusseja, joissa oli ainakin kesänurmesta kuivattua nurmirölliä, alsikeapilaa, timoteitä ja mitä lie muuta. Monen kuukauden satsi oli aika hintava. Syvältä kouraisee, lompsasta ja sielusta, kun tulee maksun aika. Mutta pitää vain ajatella sitä flunssantorjuntaa.

Tuli lehti jossa mainostettiin kiinalaisia yrttejä. Ne paranavat vaikka olisit haudan partaalla. Näin oli käynyt herra Huille, jonka kuvakin oli lehdessä. Naapurin Hepa tilasi niitä, koska ne vaikuttavat suotuisasti miehisyyteen. Hepa, 80v, on lännen lokari-tyyppiä joka "hellunki ottaa vaikka toisen emännästä" Suositeltiin myös menemään vaihtoehtohoitoihin. Ryhtikin kohenee, kudokset paranee ja kuona-aineet lähtee liikkeelle. Yhdellä vekottimella syvät vatsalihakset vahvistuu. Pitäisi keretä töissäkin käymään että saa tuon kaiken taas maksetuksi.

Käytiin myös tarjoamassa viriketoimintaa meille vanhuksille. Kevyttä joogaa aamuin illoin, se rauhoittaa sopivasti. Pitäisi kuulema myös zumbata, ja ostaa kenkiin piikit, -no sitten voi zumbata missä vain. Portaita pitäisi tulla painon kanssa alas. Ehkä siihen tarvittaisiin ahkio, kun on näin runsas paino jo ennestään. Työasentoa täytyisi tarkkailla peilistä välillä, että ryhti pysyy suorana. Ja jalkateriä pitää harjoittaa pyörittäen ja kävellessä pitää muistaa pitää ne ulospäi. Ja avantoon pitäisi mennä niin flunssaa ei tulisi ollenkaan. Ainoa luontaishoito joka minua kiinnostaa on sauna.Siellä on mukava istua saunahattu päässä ja hautoa liikavarpaita ja kovettumia. Voi tätä vanhusparkaa, kun edes muistaisi puoletkaan siitä mitä ystävälliset ohjaajat neuovat!

Katsoin Tv-stä dokumentin Paavo Nurmesta. Lopussa hän vaikutti jo ikämieheltä mutta juoksi ja juoksi ja juoksi metsissä, keskittyen ja vaieten. Saunasta han juoksi kylmään mereen sanomatta koko aikana sanaakaan. ( Ei edes "pöö") Vaikeneminen on kultaa. Hatunnosto! Käyttiköhän hän mitään luontaistuotteita? Edes Relaxantia jalkoihin? Sitä hoitaja suositteli minulle ja kevyttä, terveellistä ruokaa.

En osaa päättää mitä teen tässä tietorunsaudessa. Isännän mielestä terveellisintä ruokaa on läskisoossi joka meitä jo odottaa tuolla hellalla!