Mielestäni ‘neiti-ihminen,’ on paljon parempi nimitys kuin ‘sinkku.’ Ystävätär Eila sanoo olevansa ‘melkein neiti,’ ja hän ottaa siitä kaiken ilon irti. Ilman kynsien ja hiusten pitennystä hän pitää itsensä kaidalla tiellä, mutta luo kyllä usein miehiin päin Iines Ankan räpsysilmäyksiä ihan vain entisestä muistista.

 

Aluksi hän ei meinannut muistaa millaista on olla neiti. Mutta kyllä se palautui taas: tietty viileys, omanarvontunto, ylenkatseelliset silmäykset.. Harvoin hän enää hievahtaa neitiydestä, kuten kerran yhden Jussin kanssa, ja aika pian hän palautuu melkein entiselleen, elelee pilvilinnoissa ja kulkee vaaleanpunaisissa turkissomisteisissa aamutossuissa.

 

-On minua kosittu kolmasti, hän kertoo. Yksi mies kysyi että pannaanko hynttyyt yhteen, niin näkisi mikä tavaranpaljous olisi? Missään ei näkynyt kymmentä ruusua eikä shamppanjapulloakaan mailla halmeilla, sormuksista puhumattakaan.

Toinen mies toi kerran seitsemän ruusua ja vuosien jälkeen kysyi että etkö sä tajunnu? Ei hän vaan tajunnut.

Kolmas mies kysyi kerran torilla, että teetkö sinä vielä sitä omaishoitajan työtä perinnön toivossa? Hän ei edes tiennyt että Savonlinnassa on oopperajuhlatkin ja että lörtsyt on kivoja välipaloja. Varsinkin jos niitä tarjoaa hieno herrasmies torilla. ”Siis tollasia tarjokkaita, no minäkinhän oon vaan tämmönen,” hän huokaa.

Itsensä vähättely on toisaalta vietti joka tuottaa mielihyvää.

 

Hän kieriskelee saunan jälkeen lumihangessa ettei tarvitse kieriskellä sitten lihan himossa. Sitä paitsi hän pitää turvahousut aina yllään, koska on neiti, eikä koskaan mene vilkuttamaan pikkuhousuilla rock-konserttiin.

 

Mitä hän tekee nyt loppuelämänsä? Niiden jotka ovat naimisissa, pitää elää terveellisesti ja huolehtia itsestään, kun on perhekin huolehdittavana. Pitää katsoa mitä syö, siivota, harrastaa kulttuuria jne, että jaksaa taas käydä kuntosalilla ja jumpassa. Ei kaikkea jaksa ellei pidä huolta itsestään.

Eilan ei tarvitse ajatella niin. Hän pitää luentoja kosmisista yhteyksistä, koska hänellä on niin suuri tietoisuus että hän on henkisissä piireissä ihan julkkis. Kun hän kertoi hierojalle että Urantia - kirja on tuttu ja Juhann af Grann myös, niin hieroja hieroi paljon nopeammin.

 

Sunnuntaivapaat hän ottaa Pohjanmaan kautta, tyyliin että otetaan taas. Paheksuva katsekin minun puoleltani on hänen vapaan tahtonsa nujertamista. Kun hän astuu ovesta ulos, hän pälyilee joka puolelle, onko Seiskan toimittajaa jossain tai entistä postilaitoksen virkailijaa joka katsoo kiikarilla ilmoittaakseen hänen puuhistaan lehdelle. Toisaalta on helppo, kun ajatuksiaankaan ei tarvitse valita, Seiska- lehti kertoo kaikki mitä ajattelet.

 

Lopun aikaansa hän valikoi suklaapähkinöiden ja rusinoiden välillä, ja miettii pannukahvin ja suodatinkahvin eroa. Miettii kalastaisiko, kun järvikin on tuossa vieressä ja miehiä ei tarvitse kalastaa, eikä kiinnosta Siirakin jututkaan enää. Hankkisiko sylimikron, kirjoittaisiko ja kehtaisiko sitä tulostaa? Viini ja kananmunat eivät sovi yhteen, vai sopivatko?

Puurostakin tulee hyvää kun se saa hautua. Panisiko pannumyssyn päähän, ehkä aivot hautuisivat vielä pehmeämmiksi?

Kenenkään kanssa hän ei vaihtaisi osia, on hienoa olla aikuinen neiti-ihminen, melkein neiti.