Yhdellä vävyn bändikaverilla on sikala. Tytär ja vävy tilasivat sieltä itselleen joulukinkun. Pian kaveri soitti ja pyysi heitä ottamaan yhden sian hoitoon pariksi kuukaudeksi. Häneltä kun lähtee siat teurastamolle ja sikala pitää pestä uusia porsaita varten.

Niin siinä sitten kävi, että käsistään kätevä vävy teki laudoista kuljetuslaatikon auton peräkärriin ja rakensi ‘sikalan’ omakotitalonsa seinään kiinni.

Sialle tuli nimeksi Velmeri ja se oli jo 70 kiloa painava possu tullessaan taloon.Vävy teki myös ison syöttökaukalon johon mahtuisi paljon puuroa päivän ajaksi, kun tytär ja vävy olivat töissä.

Mutta Velmeri halusikin kaukalon sängykseen. Siihen se ahtautui makaamaan, eikä suostunut lähtemään pois, vaikka miten puhdas pehkukasa odotti vieressä. Ruoka-astiakseen se sai sitten hienon teräskattilan, kun ei nuorella perheellä muutakaan sopivaa kulhoa ollut.

 

Töistä tullessaaan he käyvät kaupan kautta ja kauppias antaa omenia, banaaneja, piimää ym vanhalla päiväyksellä, ja joskus muutakin myymättä jäänyttä ruokaa Velmerille. Toinen kauppias toi rikkoutuneita jauhopusseja ja työtoverit ja naapuritkin säästävät ruuantähteitä kuten ennenvanhaan sialle joka korvasi nykyisen biojätteen.

Tytär sanoo, että yölläkin kuuluu sian röhkintä makuuhuoneen seinän takaa, tai ei hän aina ole varma, kumpi se röhkii, vävy vai Velmeri!

 

Lauantaina he käyvät ajelulla kuten muutkin perheet viikonloppuisin. He käyvät Velmerin lapsuudenkodista uusia pehkupaaleja alusiksi ja lämmikkeeksi. Ihmiset vilkuttavat Velmerille, joka alkaa olla jo koko kylän lemmikki. Tytär ja vävy ovat kai niitä kylähulluja, joita joka kylään mahtuu muutama.

 

Velmeri on saanut ennakkoperinnönkin, jos vaikka sattuisi kuolemaan ennen perinnön antajaa. Vävyn mummi liitätti yhteen kaksi kultaista kaulaketjua. Ketju on aina Velmerin kaulassa. Vävy on Irwin-fani, joten hän laittoi vielä Irwinin kuvalla varustetun kaulusnapin ketjuun kiinni. Sika on viisas eläin ja huomaan että se nauttii korujen kilinästä.

 

Velmeri painaa jo sata kiloa ja minua peloittaa joulun läheisyys. Tytär sanoo, ettei hän ikimaailmassa voisi syödä Velmerin lihaa. Jostain syystä vävyn bändikään ei ole pitkään aikaan soittanut laulua ‘Sika, jouluksi paistetaan.’

 

Lähden iltalenkille. Kukas sieltä tuleekaan vastaan! Velmerin utelias naama kurkistaa auton peräkärristä pehkupaalien seasta kaulaketju kiillellen. Paalien päällä on pari laatikollista omenia ja banaaneja ja toisen kauppiaan lahjoittamat piimälaatikot. Edestäpäin tuleva auto piippaa, pysäyttää ja heittää peräkärriin säkillisen lenkkimakkaroita. -Vanha päiväys, mies huutaa nauraen.

-Röh, röh, sanoo Velmeri kiitokseksi. Tytär ja vävy jatkavat vielä matkaa kioskille, koska on lauantai ja Velmerin karkkipäivä.

 

Mummin enolla oli aikoinaan sama sika monta vuotta. Hän sanoi että koska sika pitää olla, niin mitä tuota vaihtamaan.

Velmerin tapauksessa loppu on niin surullinen, etten voi sitä kyynelittä kertoa. Mutta tytär sai kuitenkin perinnöksi kultaisen kaulaketjun.