Kuinka kadehdinkaan teitä, te virkamiesten rouvat ja kaupunkien rakkaat kanssasisaret! Teidän miehenne palaavat säännöllisesti töistä kotiin ja aterioimaan. Te tiedätte minne he menevät ja mistä he tulevat. Kuinka turvallista ja rauhallista teidän elämänne onkaan!

Toista on meillä metsämiesten vaimoilla. Syksyn tullen mies muuttuu ihmeen levottomaksi ja rauhattomaksi. Pyssyjä rasvataan ja kiilloitetaan, koiria treenataan ja kysellään kylän taloista, olisiko jälkiä näkynyt jossain päin.

Sorsastusaika on ns. treenausta ennen hirvijahtia. Mies lähtee rannalle kello viisi aamulla, vaikka luulisi ettei näe metriäkään eteenpäin, kun on niin pimeää. Kun yritän pestä rapaisia vaatteita, ovat kaikki taskut täynnä pyssynpanoksia ja tyhjiä hylsyjä. Jos leikkaan matonkuteiksi ikivanhan, rikkinäisen paidan, saan kuulla lopun syksyä, että se oli paras metsästyspaita. Se päällä saatiin se isosarvinenkin Konnasuolta. Pauke kuuluu metsistä ja rannoilta iltamyöhään asti, niin etten edes karpaloon uskalla mennä.

Yömyöhään asti joudun kuuntelemaan miehen ja naapurin metsästäjän kehumisia siitä, miten iso se jänis oli tai miten komea ukkometso. Seuraava sunnuntaipäivä meneekin paistaessa sitä metsoa, joka on sitkeä kuin synti, eikä kypsy kuin seuraavana päivänä uunissa.

 

Kuten sanottu, tämä kaikki on vain harjoitusta sitä suurta jahdin alkamispäivää varten. Silloin jo aamulla voin varautua paukkeeseen ja tohinaan. Punahattuisia miehiä parveilee pihassa jo kuuden jälkeen. Kuopus juoksee navetalle ja kertoo ihastuneena että piha on täynnä tonttuja. Mies kurkistaa navetan ovelta ja ilmoittaa tehneensä eväät, koska hän tuskin ruoka-aikana sattuu olemaan tällä numerolla.

 

Tätä tohinaa jatkuu muutamia päiviä, kunnes into hiukan laimenee. Eniten pelkään sitä päivää, kun se suuri hirvi ihan nenän edestä karkaa vieraalle alueelle. Jos sinä päivänä sanon, että tarvitsen rahaa kauppa-autolle, saan kuulla että olen tuhlari, jolla ei ole mitään käsitystä rahan arvosta. Olen myös sen takia menemässä kauppa-autolle, että saisin kuherrella sen komean kuskin kanssa. Jos pyydän hakemaan lehmille heinäkuorman, saan kuulla, että se on ihme, miten jaksan aina nalkuttaa tyhjänpäiväisistä asioista. Kun sitten vaikenen ja menen kamariini, kuulen että olen itsekäs, enkä ymmärrä mistään mitään.

 

Oi sitä päivää, kun se hirvi sitten ammutaan! Hyvä että mies mahtuu nahkoihinsa. Vaimokin saa kuulla, että on aina ollut myötämielinen ja kannustava. On ollut myös säästäväinen ja uskollinen vaimo. Seuraavaksi kuulenkin jo ihmeellisen kertomuksen, miten hirvi juoksi sieltä mäen takaa ja miten se kaatui kertalaakista, mikä ei onnistu joka pojalta. Illalla keitän kahvit koko seurueelle ja kuulen jokaisen suusta erikseen, miten hirvi ensin meni ihan vierestä ja olisi päässyt hengestään, ellei se kanto olisi ollut siinä tai se suonsilmäke.

Seuraavan yön voin varautua nukkumaan yksin. Metsämies juhlii saaliin saantia seurueen kanssa metsästysmajalla ja rymistelee kotiin aamuneljältä luullen hiipivänsä hiljaa.

Kun tulen aamulypsyltä, mies oksentelee tuvan nurkalla. Kuopus seisoo vieressä ja ilmoittaa närkästyneenä: -No nii, makkalookii se on syöny!

 

Kauniit päivät menevät metsiä juostessa, sateella ei voi tehdä peltotöitä. Kun muistutan miestä, että syyskyntöjä ei ole edes aloitettu, hän tekee hitaasti lähtöä pellolle. Mutta jo juoksee siihen naapurin poika ja läähättää, että heidän suolla on nähty kaksi hirveä. Siihen unohtuu taas kynnöt ja askel on jo pitkä pellon reunassa. Vaimolle huudetaan, että soita toiset pyssymiehet kokoon.

Odotan joulukuun puoliväliä, jolloin jahti-aika loppuu ja ihmettelen suuresti, kuinka tulinkin luvanneeksi olla mukana myötä- ja vastoinkäymisissä, tässäkin metsästysasiassa.