Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää meille kaikille. Muistanet vitsin pikkupojasta joka kävi naapurissa monta kertaa päivässä. Äiti kysyi, että eikö ne kyllästy kun sinä olet aina siellä. Ei, päinvastoin, sanoi poika. Eilenkin, kun menin sinne, emäntä sanoi että tuota se enää puuttuikin.

 

Nyt eläkeiässä olen miettinyt, mikä ihme ihmisten itsetunnossa on vikana, jos ei voi lähteä mihinkään yksin. Minä sitä olen vaan niin maalainen, että menen yksin minne mieli tekee ja nautin sydämeni pohjasta yhteisistä iloista. Meidän nuoriso tosin kieltäytyy useimmiten lähtemästä samaan seuraan, mutta välikö tuolla. Eivät vain halua katsella kun esimerkiksi tikanheittokilvassa yksikään tikka ei osu edes tauluun.

 

Nautin suuresti kun voin lenkkeillä yksin ja ajatella omia ajatuksiani, enkä tarvitse puhua vierellä kulkijalle niitä näitä kaalinpäitä. Mitä seuralaiselle kuuluisivatkaan asiat, joita juuri sinä päivänä pohdin ja jotka ovat minulle tärkeitä. Smool tolkia saa muutenkin harrastaa ihan tarpeeksi jo kohteliaisuussyistä.

 

Erilaisiin tilaisuuksiin, kuten luennoille, kokouksiin ja kirkkoon, haluankin mennä yksin. Näin voin itse valita paikan missä istun, kenen kanssa juttelen, tai juon kahvia, vai enkö kenenkään kanssa. Tietysti kyytiasia on monelle ratkaiseva, on mentävä jonkun kanssa jolta saa kyydin.

Itsetunnossa on myös vikaa jos ei voi lähteä yleiseen uimahalliin siinä pelossa, että sinun läskeillesi tai laihuudellesi nauretaan. Voi hyvänen aika! Viime kerrankin eläkeläisten vesijumpassa oli kaikennäköistä ja -kokoista ihmistä. Sanoisin että siellä oli ”kaikenkarvaiset ystäväni,” ja tuskin kukaan arvostelumielessä. Ja entä jos olisi ollutkin, mitä siitä. En osannut sukeltaa, enkä tehdä vaakaa veden alla, mutta mielestäni ihmisen pitää sallia itselleen epäonnistuminen ja nauraa sille. Tosikon elämä on ikävää.

 

Tuo alussa mainittu ”yksin” on aikuisen ihmisen valinta ja mielipide. Ymmärrän nuorempia, jotka tarvitsevat ystäviä, ja joiden elämäntilanne on toinen. Kuitenkin haluan valita seurani itse. Mutta valitessani radio ykkösen, tv-n asiaohjelmat, kirjat, ja oman hyvän olon, olen joutunut luopumaan monista mukavista ystävyyssuhteista. Johonkin on kuitenkin raja vedettävä. Parempi olla onnellinen yksin, kuin uupunut suuren, ns. ystäväpaljouden touhuissa.

 

Kannattaa miettiä haluaako todella kuulua moniin yhdistyksiin (koska sinullahan on aikaa), tai eläkeläisyhdistyksiin (koska sinähän olet eläkkeellä). Sanoisin kaikille, että valitkaa mikä tuntuu hyvältä. Yksi tai kaksi harrastusta, ellet sitten ole ihan poikkeuksellinen monitoimimies tai nainen.

Levolle ja lukemiselle pitää aina olla aikaa, ja tärkeää on myös hyvä yöuni.

 

Meidän Anni-täti pyysi lääkäriltä unilääkettä, koska hän oli niin väsynyt kun joka yö piti unessa luututa paljon isoja lattioita. Seuraavalla kerralla lääkäri kysyi, että auttoiko unilääke. -Voi kyllä, sanoi täti huomattavasti virkeämpänä. Nyt on niin helppoa, kun ei tarvitse unissa enää kun vaan pitsiä virkata!