Pukin tuomalla uudella pilkkomisaparaatilla tulee sitten mukavannäköisiä ruudullisia haavoja sen entisen tylsän viivan sijaa, Koska käteen piti panna laastari, joutui isäntä keittiövuoroon. Hän jopa osti uuden tiskirätin. Ja huomasi yllätyksekseen että meillä on kiertoilmauuni. Näin pian! Neljän vuoden jälkeen! Kaiken kukkuraksi Itella hävitti joulupaketitkin ja löysi ne vasta uudeksivuodeksi. Maksukin oli kimuranttista kun lehdessä luki että pikavipit kielletään.Mutta ei hätää, pankki lähetti kirjeen: Ota pikavipin sijasta lainaa, 500-1000 euroa, korko noin 10% Ehkä on arvokkaamman tuntuista? Tai yrittää muuten vain höynäyttää.

Meidän perheessä ei taideta olla talousneroja.Isäntä muistuttaa usein löysästä budjettikurista No, minä kiersin koko päivän messuilla osoittaen äärimmäistä talousmlttia. En ostanut muuta kuin yhden arvan. Siihen ei joka tyttö pysty. Ei meillä olla oikein keittiönerojakaan.Esikoisen piti tehdä mustikkapiirakkaa koulun myyjäisiin.Hän tutki ohjetta ja sanoi ettei voi tehdä kun ei ole mustikoita. Kun meillä on ainakin 50 litraa akkasessa! Ei käy, sanoi koululainen. Ohjeessa lukee "Pirkka pakastemustikoit." eikä yhdessäkään midän pussissa lukenut niin. Aivan yhtä tyhmä kuin kesälapsi jota pyysin kanssani siivoamaan. Ei tarvitse, siivooja tulee perjantaina, hän sanoi. Kunpa tulisi joku perjanta meillekin! Kävisi ihan mikä muukin päivä tahansa.

Pesukoneenikin temppuilee, taas. Se on alle kolme vuotta vanha, siihen on vaihdettu lähes kaikki osat, ja sn piti olla "kotimainen laatumerkki" ( Italialaiset omistaa, valmistettu Bosnis-Hertsekovinassa ) Kaiken lisäksi myrsky vei narulta parhaan kevytpeitteeni ja toi tilalle rantapallon, ihan oven eteen. Naapurin kissa raapaisi palloa ja sen aikaansaaman paukahduksen säikäyttämänä ei ole tullut kotiinsa vieläkään.Masennuin ja söin kolme perunaa ja ison pullan. Se ärsytti vieraana olevaa Eilaa. Hän on karpannut monta kuukautta ja perunat ovat kauhistus. Oman hyvänolonsa ilahduttamana hän aikoo nyt ryhtyä henkilökohtaiseksi valmentajalksi. Markkinoita on varsinkin joulun jälkeen ja keväällä. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille että sulattaisin tuon kauhean pllan.Ehei, minun aivoni tarvitsevat hiilihydraatteja, sanokoon kuka mitä tahansa.

 Kevät lorisee taas kellariin. Eikä se ole mitä tahansa vettä. Raamatullisesti se tulee kuin suoraan kalliosta. Se nostaa sekä verenpainetta että sykettä. Se lämmittää, jopa kuumentaa perhesuhteita, kun keskustellaan kauhomisvuoroista. Öisinkin se pitää hereillä. Mitähän jos pullottaisin sitä naapurin Stigille. Hän on oikea myrkynkeittäjä. Hän on töissä apteekissa, ja minua ihan puistattaa kun hän kertoo millaisi keitoksia hän tekee. Suhtaudun hyvin varauksella jopa kahvihetkiin hänen luonaan. Ehkä hän saa jotain aikaan kellarivedestäkin!