Sinä kun olet ikäsi kulkenut vaan navetan ja tuvan väliä siellä salolla, et osaa käyttäytyä täällä kirkonkylällä,” sanottiin minulle, kun muutin keskustaan.

 

Arvostan todella suuresti ihmistä, joka on jaksanut tallata sitä tupa-navettapolkua ja vielä monesti valveutuneena osallistunut yhteiskunnan asioihin. Sanoja oli kuitenkin oikeassa minun kohdallani, en osaa ollenkaan käyttäytyä. Syrjäkylällä arvostettiin kaikkia asujia, kannettiin huolta ja pidettiin yhteyttä. Niinpä luulin että on kohteliasta olla kiinnostunut toisten asioista täälläkin, mutta näin ei olekaan. Se onkin kotirauhan rikkomista kun kurkistelin ikkunasta niin että jäi rasvaiset nenänjäljet lasiin. Muka uteliaana olen halunnut tirkistellä mitä kullekin kuuluu. Kadulla kaasuttelevista mopopojista minä vain olisin mennyt kertomaan kyttä-Aapelille, mutta ei ollut kai kotona, kun ei avannut ovea.

 

Lehdessä luki että lähikaupassa on kahvitarjoilu. Menen jo ennen yhdeksää etten vaan myöhästy. On siellä jo yksi pariskunta ja joku rouva, joka kertoo että hän ei pidä pitkopullasta, hän aikoo pyytää voipullan sen tilalle. Jos kerran saa valita niin minäkin haluan voipullan, ilmoitan. -Maalainen, kertoo kauppiaan katse. Yhtä maalaiselta vaikutti varmaan setäni jonka kanssa olin Ruotsin laivalla noutopöydän runsaudessa. Salaatit hän sivuutti mutta ihastui kun oli ”oikiita suolakalloo”. Tarjoilija tuli kysymään mitä juomaa saisi olla: -Snapsi? -Viini? -”Piimee”,ilmoitti setä kuuluvalla äänellä. Ikävä kyllä, koko laivalla ei ollut piimää. Pitkän ihmettelyn jälkeen hän tilasi maitoa kaksi lasillista.

 

Tykkään kulkea linja-autolla, koska usein on mukana muitakin maalaisia, jotka juttelevat keskenään. Kerrankin vieressä istuva mies kertoi, että hän sai Kellarpellossa asuessaan niin pitkän hauen, että se oli suunnilleen tämän linja-auton etu-ikkunan pituinen, jos vaakasuorassa mitataan. Nyt hän kertoi asuvansa Savonrannalla, mutta siellä ei ole niin hyviä kalavesiä. On hän pienempää kalaa kyllä saanut ja yhden ankeriaankin. Myös todella suuren hirven hän oli ampunut tänä syksynä. Kun se pantiin peräkärriin, ei auto meinannut jaksaa vetää sitä Kuikkamäkeä ylös, savu vaan nousi autosta!

Toinen mies kertoi että heillä emäntä hoitaa pienemmät asiat, kuten auton ja talon ostot. Hänellä on huolena isommat asiat kuten politiikka, Puruveden saastuminen ja nyt jopa Georgian sota. Hän oli emäntänsä kanssa menossa syysmarkkinoille. Emäntä sanoi että hän laittoi päälleen ihan ”leiserin ja lierikkohatun,” hän ei ole niitä ihmisiä jotka tuulipuvussa kulkee.

 

Luulin että täällä on ainakin sananvapaus joten eräässä jutussani moitin lankomiestäni ja muitakin opettajia tyhmiksi. -”Käräjillä tavataan”, sanoi lankomies.( naureksien) Mitähän jos hän oikeasti haastaisi minut käräjille kunnianloukkauksesta? Vaikka kuinka puolustautuisin, että olen kansakoulun käynyt kunnon ihminen, kääntyisi pitempi koulutus ja oppiarvo minua vastaan. Joutuisin maksamaan oikeuskulut ja perumaan kummiuteni Pekan suhteen. Siis tälläinen tavallinen maalainen saa aina pelätä turhantärkeitä ihmisiä!

Entisenä kyläläisenä menin metsästysmajalle kylätoimikunnan tapahtumaan. Siellä oli hyvät arpajaiset, uunin päällys täynnä mainoslippiksiä ja muuta roinaa. Lanko innokkaana meklarina jakoi arpavoittoja, kaksikin lippistä jollekin ja pannaan vielä hanskat tuosta! Poislähtiessä hän etsi omaa vanhaa lippahattuaan ja käsineitään uunin päältä, mutta nekin olivat menneet arpavoitoiksi!

Hatutta ja hansikkaitta syysiltaan! Ai, mutta minähän en saanutkaan naureksia opettajille! Voitin minäkin arvonnasta ihovoidepurkin, joku oli tuonut niitä Virosta korillisen, kun oli todennut hyväksi aineeksi. Kotona luin purkin kyljestä ”vanhale nahale”! Jospa tehoaisi!

 

Maalaisuuttani luulin myös että on kohteliasta sanoa päivää kaikille vastaantulijoille ja kuulemma siitä johtuen tuskin kukaan sanoo enää minulle päivää. Tosin tänään tuli vastaan kaksi iloisen näköistä ihmistä jotka nyökkäsivät kohteliaasti. Sivusilmällä näin kuinka toinen viittasi minuun päin ja kuulin hänen sanovan toiselle: ”Parempihan se on, että on yks ruuvi vähän löysällä, kuin kymmenen liian tiukalla!”