Kauniita kirjavia kanojani uhkasi hengenlähtö. Koko kesän ne kuoputtelivat marjapensaiden juurella kukko-Kiikerin tarkassa valvonnassa. Kesälapset antoivat pienimmälle kanalle nimenkin, se oli Lempi. Nyt lapset itkivät vuolaita kyyneliä, ei edes ruoka maistunut. Kyselin kanoille talvikotia, mutta kukaan ei halunnut ottaa munimattomia kanoja vaivoikseen.

Kanojen ruokkiminen oli ollut kesälapsille tärkeä työ. Aamulla heti herättyään Jeremias haki kasvihuoneesta pudonneita tomaatteja Lempille ja kyseli, että ovatko ne varmasti kotimaisia. Pieni kummityttö katseli ihmeissään särkiä ja ahvenia, joita kanat nokkivat. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuin suorakaiteen muotoista kalaa. Isommat kesätytöt uskottelivat minulle, että kanat tykkäisivät pitsan, lasagnen ja burgerien tähteistä. Olinko muka koskaan kuullut sellaisista ruuista? Entä cokiksesta? Hernesoppa, riisivelli ja kaurapuuro, joita minä kuulemma aina tarjoan, ovat epäterveellisiä jopa kanoille.

 

Tapasin torilla ihmisen, joka tarvitsi kukkapenkkeihinsä kanankakkaa. Kerroin ongelmastani ja hänen sydämensä heltyi, hän lupasi ottaa kanat talvihoitoon. -Johan ne keväällä munivatkin vuokrastaan, lupasin anteliaasti.

Iltahämärissä otimme kanat kiinni ja veimme ne uuteen kotiin pitäjän perukoille. Tarkka osoite piti pyytää Jeremiaalle, joka lähettäisi joulukortin Lempille. Hän oli myös saanut naapurin isännän lupaamaan kanalle nimipäivälahjaksi jyväsäkin.

 

Kesälapset saateltiin junaan ja minä lähdin kanalan pesuun. Mitä näinkään! Siellä juoksenteli yksinäinen Lempi! Sitä ei oltu iltahämärissä huomattu, se kun oli arka ja asui nurkassa parren alla ja toiset kymmenen kanaa kaakattivat kuin hengenhädässä kiinniotettaessa.

Isäntä lupasi katkaista kanalta kaulan. Jospa se vain olisi ollut joku muu kana kuin Lempi, jota lapset ensimäiseksi hakisivat! Minua peloitti ajatella sitä itkua ja murheen määrää kesälasten tultua.

 

Räntää satoi, tupa lämmittämättä ja ompeluseura tulossa, mietin mikä olisi tärkeintä? Niin siinä vain kävi, että otin Lempin autoon ja ajoin kahdeksankymmentä kilometriä vieden kanan toisten seuraan. Isäntä oli sillä aikaa käynyt metsässä ja nähnyt karhun! Tassu pystyssä se oli seissyt suon reunassa. Sydämeni löi ihan ylimääräisen lyönnin, oli tässä yhdelle päivälle säikäyksiä tarpeeksi.

Paistoin ison pannukakun siitä ilosta että armas aviomieheni oli vielä hengissä. Saunakahvilla istuessamme kuulin kuinka isäntä kertoi ukille, että olipa mukava tavata pitkästä aikaa Karhun Jussi, oli ollut metsäpalstaansa katsastamassa iltapäivällä.

 

Luulen että paiskaan lopun pannukakun isännän kaljulle tai heitän sitä Lempin munilla!