Olenko muka viettänyt reissussa huonoa elämää? Matkustellut turistikohteissa muistamatta missä päin olin?Ehei, en ole, tai ainakin hyvässä seurassa. Mutta olen kyllä puhunut lapsille ikävällä äänenpainolla, napostellut kaapista, laittanut rasvaista voita leivälle, katsonut hömppää Tv-stä, jne. Huono omatunto vaivaa, joten lähdin lasten kanssa retkelle todistaakseni olevani hyvä äiti, edes yhden päivän.

Matkanteko on vaihteeksi hauskaakin kun sattui hyvä ilma, lapsille mieluisia paikkoja, ja tilipäivä, kaikki yhtäaikaa. Pitää kirjoittaa lyhyesti, neuvoi juuri toimittajaksi valmistunut kummityttö. Siis: matkanjohtaja oli suht. koht.ev. lut. sos. dem, joka ei  sallinut syntiinlankeemusta eikä vienyt synninpesiin. Evääksi ostettu limpsa sai kelvata. Linja-auto oli täynnä teatteriretkelle meneviä eläkeläisiä.

Matkalla laulettiin Tapsan ja Veikko Lavin lauluja. Huomattiin että paljon on aihetta lauluun. Tiedettiin että näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti, ja Mäntsäläkin oli mielessäin. Lähtiessä olin tehnyt eväät koko porukalle. Burgerien kohdalla viittasin Hans Välimäkeen ja se teki vaikutuksen. Nykykansa kun ei tiedä kuka on Kati Nappa tai Jaakko Kolmonen. Eväänä oli myös kasvista ja lihaa, eli terveellistä lanttukukkoa. ( kylläpä taas lanttu leikkaa! )

Kuusivuotias laukkasi keppihevosellaan linjurin käytävällä kuviteltujen esteiden yli. Parilla esteellä hevonen kieltäytyi, koska sillä oli kaviokuume. Hevoset ovat hänen mielestään kivempia kuin tälläiset retket. Esikoinenkin ilmoitti että hän ei enää halua lähteä tälläisen mummoporukan tyhmän mummoporukan mukaan. Hyvä etten kehittänyt itkusilmässä suuren luokan draamaa, kun mikään ei kelpaa. Käytiin kuitenkin katsomassa Muumimaa ja Särkänniemi ja kierreltiin sukulaisten luona.

Lähdinkin sitten seuraavaan reissuun yksin. Asemalle mennessä navigaattori käski kääntyä vasemmalle mutta siellä oli järvi. Onneksi kone huomasi heti virheensä ja käski tekemään U-käännöksen. Juna oli tunnin myöhässä mutta rautateillähän mennäänkin aina kiirehtimättä. Kävin Luumäellä asti katsomassa Kyösti Kallion patsasta. Oli ihan näköispatsas, eikä ikävä abstraktinen hökötys kuten Kekkosesta lähellä Töölönlahtea. Kouvolassa  juna pantiin puoliksi, enkä tiennyt olenko menossa Iisalmeen, Parikkalaan vai Venäjälle. Lopuksi matkasin niin lähellä itärajaa että uskalsin tuskin hengittää.

Monessa viitassa luki Vaara! Raja-alue! Oli oltava ihan kieli keskellä suuta. Kun laajat järvenselät siinsi, rauhoituin. Tiesin tulleeni Savoon. Eila tuli junaan Lappeenrannasta. Häntä eivät maisemat kiinnostaneet. Hän luki Tiede-lehteä, kertaili otsikoita ja tarkasti kännykällä asioita. Hänellä oli vain pieni sievä laukku ja minulla iso kassi täynnä eväitä. Eila ei nauti kulinarisista herkuista, hän on kuulema sellaisen yläpuolella. Hän ei juuri kerro mitä syö, mutta on kiukkuinen kaiken aikaa. Me savolaiset olemme hyvän tuulisempia ja syömmekin paljon. Ja voiko olla vihainen lanttukukkoa suussa?

Kotiin tultua vein isännän Kerimäen kirkkoon vaivaisukkonäyttelyyn. Hän alkaa olla jo niin raihnainen että kelpaisi kirkkoon ukkojen lomittajaksi. Menisi ihan täydestä hämäränä päivänä. Yhdellä ukolla oli vaivaisenluu jalassa ja monellakin keppi toisessa kädessä, toisen käden ojentuessa almunantajaa kohti. Tulevaisuuden kuva!