Lounais-Suomessa on ollut kiistaa, kun alueelle, josta on löytynyt melko vanha ohranjyvä, noin 6000 vuotta vanha, aiotaan rakentaa kovan rahan asuntoja. Se on vanhaa maatalousaluetta lähellä Turun linnaa. Hanketta vastustaa kotiseutuyhdistys ja joukko historiantutkijoita. Vanhaa ymparistöä ei saa pilata asuinlähiöiksi.

len uutisista luin joulun alla että alueellisesti uhanalainen ja rauhoitettu kämmekkälaji kasvaa Saonlinnan Kyrönniemellä sijaitsevalla Metsäkonttorintien kaavamuutosalueella.Soikkokaksikko-niminen kämmekkä suunnitellaan merkittäväksi asemakaavaan. Niemi on Eilan kotialuetta ja hän toivoo etä tämä rauhoitettu Soikkokaksikko viihtyisi ja leviäisi oikein hyvin ja jopa lopettaisi muut levottomuudet sillä alueella ihan tyystin.

Kerimäen kirkkorannan ruoppauksen esti EU-direktiivilä suojeltu Viitasammakko. Eilan maanmyynti tyssäsi kun alueella oli nähty valkoselkätikka. Entä suojeltu Luhtahuitti? Minäkin ehkä näin tai sitten ehkä en. Riippuen siitä anooko naapuri rakennuslupaa lählle meidän rantaa.

En ollut koskaan kuullutkaan otuksesta nimeltä Vuollejokisimpukka. Nyt luin lehdestä että sekin on suojeltu eläin. Se asustaa Vantaanjoessa ja rajoittaa joitain puuhia sillä seudulla.

Voisikohan ihmistä suojella? Jos suojeltaisiin kaikki ylilihavat, vähän tyhmät, hörökorvaiset ja perunanenäiset, olisin vahvoilla. Mutta pitääkö ihmisen muuttua eli olla ns. normaali? Presidentti Niinistö sanoi Tv- puheessaan että hän yrittää kasvaa ihmisenä.Minä olen ihan yrittämättä kasvanut leveyssuunaan. Suojeltavien listalle haluaisin laittaa kaikki mummonmökit, sellaiset punaiset joissa on valkeat kkunanpielet. Ja joissa on puuhella ja leivinuuni ja pihassa sauna ja vinttikaivo.

Kirpputoritkin suojelisin, ne ovat ainoa järkevä kauppamuoto. Viimeksikin siellä oli koko ihmiskunnan kirjo, sekä myyjinä että ostajina. Kun kaikilla "varat on tiukilla," ja "muutenkin ollaan taiteellisia,"ja "retro on muotia," niin kauppa käy. Kyttä-Aapeli voisi entisillä valtuuksilla suojella rantarauhaa: mopot ja autoralli pois kun otan aurinkoa kirkkorannassa. Pikasakko kaikille rellestäjille muutenkin. Jos eivät maksa, joutuisivat muikunperkuuseen Kala-Harreille tai marjanpoimintaan syrjämetsiin thaimaalaisten kilpailijoiksi.

Tuntuu että miehet ovat myös suojeluntarpeessa, näyttävät olevan häviävä luonnonvara. Muuttuvat liian naismaisiksi. Yhdelläkin miehellä oli kahdet korvikset ja kultainen kaulaketju, leveämpi kuin Riitta Uosukaisella. Meidän lattianhiojakin piti kko päivän tyttären vaaleanpunaisia helmiä kun ne sopivat lippiksen väriin niin hyvin.Serkkupoika neuloo joulupalloja myyntiin asti ja Jussi kutoo kankaita. Minä vaan olen niin vanhanaikainen että haluan miehen metsästävän ja kalastavan ja urheilevan, enkä istuvan helmet kaulassa virkkaamassa pannulappuja. Nykyisin nuoret miehet koruvimmassaan ryöstelevät kultasepänliikkeitä ja pakenevat sitten ulkomaille.

Pankkiryöstäjä Volvo-Markkanen aikoinaan lähetti terveisiä ryöstämänsä pankin johtajalle, että hän on lentänyt Milanoon kuuntelemaan Pavarottia. Siinä oli sentään tyyliä!

Toivon että joku suojelisi minuakin Tämän listan jälkeen!v