”Karhu voi syödä Pekan, en päästä sitä yksin metsään”, sanoo Eila. Hän kulkee miehensä mukana lenkillä, metsätöissä, ja marjassa. Tuo on tosi rakkautta, jos mikä.

Minä liikun yksin metsässä, mutta pelkään koko ajan eksyväni. Karhua myös pelkään, ja siksi laulelen kulkiessani koko ajan. Minulla on kuulemma kirkas ja kuuluva metsäsopraano, sanoo meidän isäntä. Hän ei kuitenkaan lähde mukaani, vaikka luin jostakin, että klassisten laulujen kuunteleminen olisi harrasta ja kohottavaa.

( Tiedoksi kuitenkin kaikille, että esiinnyn aika pienimuotoisesti, ja harvoin, ja valituille.)

 

Metsässä on ihan oikeasti pelottavan hiljaista. Jokainen ääni, vaikkapa oksan katkeaminen saa sydämen nousemaan kurkkuun. Rannalla sentään aalto loiskii ja lokki kirkuu. Tuntuu, että luonnossa ihminen on vain tiellä, ylimääräinen paha. Koen kuitenkin itseni urheaksi, kun kuljen metsissä, vaikka itikat tunkeutuu suuhun ja haittaa laulelemista.

 

Luonto näytti myös kesällä voimansa, oltiin monta päivää sähköttöminä ulkoruokinnassa. Ei se ollut vaarallista, siellä hevoset ja lehmätkin pisteli apettaan pellonreunassa siinä missä minä kylmiä nakkeja. Metsän takana asuvalla Hiljalla on helmitaulu pöydällä, sillä hän laskee myymiensä kananmunien hinnat. Oikeissa puusaaveissa kellarissa on suolalihaa ja puolukoita. Ei yhtään haittaa vaikka sähköt olisivat poissa ikuisesti.

 

Esikoinen suojelee karhuja, susia ja sammakoita. Hän sanoo että ihmiset voisivat pysyä kylissään ja jättää rannat rauhaan. Viitasammakko on pesiytynyt Kerimäen kirkkorantaan, ja estää suunnitellun ruoppauksen, koska on Eu:n luontodirektiivillä suojeltu otus. Tuttava aikoi juuri ostaa tontin Puruveden rannasta, mutta siellä olikin nähty liito-orava ja luhtahuitti. Minäkin luovuin rantamökki-ajatuksesta, ja tilasin viikon majoituksen rantahotellista. Virkailija sanoi soittaessani, että täällä on muitakin majoittujia. ( Mistä ihmeestä hän tiesi minut kova-ääniseksi! )

 

Joka aamu eräs rouva valitti kahvista. Sen olisi pitänyt olla laadukkaampaa merkkiä. Hänen miehensä taas totesi, että ei tämä ainakaan valvota, hyvin on muattu. Mies torkkui kaiket päivät terassin tuolilla, ja rouva sanoi ohikulkijoille viitaten mieheensä: -Meijän makkoo. Iltaisin he pelasivat korttia terassilla, ja tasan kello yhdeksän he poistuivat, ja rouva sanoi: -Nyt makkoomaa. Nämä lomasta nauttijat olivat kotoisin Juukasta.

 

Otin jopa aurinkoa rannalla kuten muutkin. Viereisen varjon alla nuori nainen puhui kuuluvasti puhelimeensa. Oli ollut myrskyjen syytä, ettei hän päässyt viikkoon apteekkiin. ”Mä sanoin kyllä Kyöstille, ettei pitäis luottaa varmoihin päiviin. Mä aion nyt yllättää Kyöstin” hän sanoi ja jatkoi Hertta-sarjan lukemista.

Jaa-a, tuntematon Kyösti! Asta tai Veera olisi aika hyvä lapsen nimi, eikö?

 

Paluu kotimetsiin tuntui hyvältä kylpylän jälkeen. Taas laulan metsäsopraanollani, että myrskyn jälkeen on poutasää. Karhukaan ei syönyt, kaikki hyvin, loppu hyvin.