Joudun kyllä nyt pistämään pääni pärekoriin, mutta siitä huolimatta aion puhua piireistä.

Pieni, pullea Eila joi kahvia paksureunaisesta mukista ja kertoi, että hän on pyrkimässä pois normatiivisista piireistä. Hän on nyt vapautunut toteuttamaan itseään, aikoo hypätä pois oravanpyörästä ja lennellä kuin liito-orava. Ei tarvitse enää välittää lauseesta ‘sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.’

Jalkoihin voi panna eripariset kengät, koska älyn maailmassa ei enää kiinnosta, mitä ulkoinen olemus kertoo. Eilalle on nyt alkanut uusi aikakausi. Jos ei esimerkiksi osaa selvittää asioita nopeasti ja asiallisesti, voi sanoa sen voimasanan, niin tietävät, mitä mieltä on.

 

Kuuntelijana on Kaisa, joka seisoo korkokengissään, pitkässä hameessa, ohutreunainen kahvikuppi sirosti kädessä, uusissa pukukoruissa (syksyn teema on kulta). Hän on niin hillitty ja kaunis ja on juuri muuttanut hiukan tyyliään. Muistan että ennen hänellä oli Aarikan isot puukorut ja monet hopeiset vitjat, jotka kilisivät kauniisti kuin Konevitsan kirkonkellot. Kenellekään ei tule mieleen, että hän olisi syrjässä. Hän kuuluu piireihin ja puhuu sujuvasti small talkia (savoksi: tyhjee puhetta).

 

Meillä on kyräilevä naapurimentaliteetti: mikä auto sillä on, mihinkähän se menee, jne. Kun kuuluu ns. piireihin, katsotaan, miten elää, mutta kun on ulkopuolella, siis ei kuulu nimihenkilöihin, saa elää miten haluaa.

Piireihin ei pääse noin vaan sisälle, oma pieni kerma pyörii separaatissa. Et kuulu piireihin, kun käyt ‘väärissä’ vaatekaupoissa.

Eilalla oli eräänä päivänä yllään Tabe Slioor-asu: viisto, revitty helma ja paljas olkapää, hänellä on nyt heresia-kausi. Kävin tutkimassa sivistyssanakirjaa ja luin että heresia on harha-oppi. Minun tätini leikkasi aikoinaan lehdistä harha-oppisen Tabe Slioorin kuvia ja piiloitti ne meiltä lapsilta. Nyt kaikki tuollainen on ihan tavanomaista. OHO-lehti ei edes laittaisi sellaista lööppiä, jota kukaan ei viitsi vilkaistakaan. Elämysten täytyy olla niin ärjyjä, mikään ei oikein tehoa enää. Kaikenlainen harhaoppi on tosin muodissa, ja oravanpyörästä hyppäämisistä luen mielelläni, koska kannatan niitä ehdottomasti.

Kun nyt puhutaan vaatteista, niin kerron että esikoisen ja Mikson uusin harrastus on painaa erilaisia tekstejä asusteisiin. Meillä ei koskaan tiedä mikä teksti tulee vastaan kenenkin paidassa. Esimerkkejä: Aikakone, Hoitovirhe, Reikä päässä, Köyhät kyykkyyn, jne. Isännän pyjaman selkäpuolella luki yllätyksekseni: Villi yöelämä.

Mummi lainasi kirkkomatkalleen esikoisen mustaa myssyä. Hän kuuluu piireihin ja on nähnyt tv-stä, että myssy kriminkoipiturkin kanssa on suurta muotia.

Kirkosta tultuaan mummi kertoi tyytyväisenä, että hänet oli huomattu, jopa rippikoulunuoret olivat hymyilleet iloisesti nyökäten. Hän ei likinäköisenä huomannut, että myssyssä luki toisella korvallisella ‘Aivovaurio’ ja toisella ‘Hyvä, Disco!’

 

Olen huomannut, että piireihin kuuluvat harrastavat teatteria, oopperaa ja konsertteja. Lähdimme mekin katsomaan Anna Kareninaa. Eila laittoi ylleen Tabe Slioor-asun ja kaikkein punaisinta huulipunaa koska hän haluaa paljastaa todellisen iloisen luonteensa. Hyvä, rohkea liito-orava, Eila!

Minäkin sovitin ylleni äitini vanhaa minkkiturkkia. Tuntui jo vähän edustusrouvan värinää, mutta sitten muistin mummin myssyn. Palaa arkeen, aivovaurio! Et kuulu piireihin, ellei sitten käy niin että ‘pankkiiri soittaa,’ kuten tv-n Ota tai jätä -ohjelmassa!