Iloista Itä-Suomea kierrellessä kokee kesän aikana monenmoista mukavaa. Minäkin jouduin kuin vahingossa teatterimatkalle linja-auton kyytiin melkein Kuopioon saakka. -Männööhän tässä par ylenkyläläistäkii mukana, sanottiin.

Koska en kuulunut järjestävään yhdistykseen, minun piti maksaa viisi euroa ylimääräistä. Retki oli mukava, tunnelma matkalla oli kuin 60-luvulta. Korpikylien hiekkateiden pysäkeiltä nousi kyytiin mitä persoonallisimpia ihmisiä.Yksi haettiin kotoaankin kilometrin päästä valtatiestä, koska ”siltä polovi on just leikattu, eikä Unto suanu autoo käynnistymmää ja rollaattor pittää ottoo mukkaa”

Toinenkin rollaattoria käyttävä nainen oli mukana, 85-vuotias morsian joka seurusteli samanikäisen Väinön kanssa. Väinö piti ottaa kyytiin kaupungista, ”se ku on sielä kuntoutuksessa, en nyt muista paikkoo, mut se on sielä neljä tai kuus viikkoo. Se tulloo Sillankorvan pysäkille, se on torilta toinen pysäkki.”

Vaan ei näkynyt Väinöä. Kuljettaja ajeli neljä kertaa korttelin ympäri. ”Samaha se kun kahellaan kaupuntii, ei tarvii sitten perilä niin pitkää uotella, sanoi joku. Yrittäjäyhdistykseen kuuluva mies tuli mikrofooniin puhumaan ja ehdotti että mennään ootellessa kävelykadulle, on tunti aikaa ja siellä on näkemistä, on monenlaista yrittäjää. ”Sie et miäräile,” julmistui matkanjohtaja-rouva. Kuljettajakin epäili rollaattorikansan viemistä kävelykadulle, aikaa ei ehkä olisi tarpeeksi.

 

”Voi kun näkys jossai poliisii, kysyttäs missä Väinö on,” tuskaili morsian. Viimein oli pakko jatkaa matkaa, vaikka ”poika ois kyllä tietäny, missä se paikka on, mie en sitä kattuu nyt muista mut Tahvanaiset assuu sielä”. Kuljettaja ei tuntenut Tahvanaisia, ja morsian ihan ihmetteli moista kummajaista. ”Kaikkiha heijät tuntoo! Se Topi ol meijän kylälä kauppiaana, niiltä palo sitte se koko kaupparakennus. Mut hyvästi ne sai vakkuutuksista. Tää ol jo kolomas kauppa joka niiltä palo.”

Jatkoimme matkaa, satoikin jo kovasti. Yhdellä pysäkillä seisoi sadetakkinen mies. ”Onko tuo Väinö,” huusi morsian. Ei ollut Väinö, mutta olisimme mielellämme ottaneet mukavan tuntuisen miehen kyytiin. ”Teatterlippukii jiäp muuten käyttämättä”, houkutteli matkanjohtaja veikeästi silmää iskien. Mies ei kuitenkaan voinut tulla, koska oli menossa Heinävaaraan. Hänen poikansa oli siellä opettajana.

 

Matkan aikana useampikin ihminen kävi puhumassa mikrofooniin. Eräs mies tuli kutsumaan kaikkia lavatansseihin pyhä-illaksi. Kylätalolla keitetään rantakala, tiedoitti joku. Martat paistaa lettuja, tervetulloo sinne, ilmoitti marttojen edustaja, jolla oli hauskasti ruusukoristeinen lierihattu ja hartiahuivi farkkujen ja lenkkareiden lisäksi. Joku kävi kysymässä kuka kerihtis lampaita, heillä ku män leikkur rikki, kun pennut ol ajanu sillä nurmikkoo.

Matkan varrelta kyytiin nousi myös puolituttu paikallinen kunnallispoliitikko. Hän esitteli Savonlinna-paitaansa, kuntaliitosillassa niitä oli jaettu. ”Mie en oo suanu ainakaa! Milläs perusteela niitä on annettu,” kiihtyi matkanjohtaja, joka kuului liitoksen vastustajiin.

 

Perillä soitettiin Väinölle, joka viimein vastasi lankapuhelimestaan. Hän olikin ”jouvukiks” mennyt toripysäkille odottelemaan. Pari minuuttia hän ehkä oli myöhästynyt, kun satoi niin kovasti. ”Väinö otti kyllä nyt nokkiisa,” nuhteli morsian matkanjohtajaa. ”Mut ei se kyllä ens rehvilöiläkää löytäny miun mökile, piti ihan taksi ottoo. Vaikka kirjeessä kyllä neuvon, jotta jiä sen ison koivikon kohale, siitä ei ou ennee ku kaks sattoo metrii miun mökile.”

 

Teatteriesitys oli hauska. Mieleeni jäi erikoisesti pappia näyttelevä mies joka piti kananpesää päässään. Siitä tulikin mieleeni kuinka erääseen lähikuntaan valittiin virkaan jäyhä pappi Pohjanmaalta. Paikallislehden toimittaja kävi tietenkin tekemässä haastattelun. Hän pyysi että eikö pappi kertoisi jonkun vitsin, niin on Savossa tapana. Pappi sanoi että hän ei osaa kuin kolme vitsiä, ei lakeuksilla sellaasia kerrota. Hän nyt kuitenkin kertoi ne, ja pyysi ettei toimittaja panisi niitä lehteen, koska jos hän joutuu muulloinkin vitsit kertomaan, niin ne eivät olisi sitten ennestään tuttuja ihmisille. Siispä lehdessä luki: Lopuksi pappi kertoi vitsejä, joita lehtemme ei voi julkaista.

 

Tulomatkalla paikallinen poliitikko kertoi laveasti kunnan tulevista mahdollisuuksista liitoksen jälkeen.”Teijän kunta se ei sitten liittynyt Savonlinnaan,” hän ihmetteli minulle. Minäkin harmittelin asiaa, koska hänen yllään oleva Savonlinna-paita näytti oikein hyvän näköiseltä. ”Mut punainen ei oo siun väri”, ilmoitti muotitietoinen matkanjohtaja. Jos kuntaliitos tulee joskus ajankohtaiseksi, toivonkin että silloin olisi vuorossa sininen paita, koska ”sininen käyp siule, ku vua värjeet hiukset vaaleemmiks, harmoo ei ou muotii.”

 

Loppumatkasta matkanjohtaja antoi viitosen takaisin, koska ”jäis muute huono muisto meistä. pysäkki.”Ei jäänyt huonoa muistoa, jäi hyvän mielen hyrinää pitkäksi aikaa. Toivottavasti Väinökin on jo leppynyt!