Tämä meidän savo -karjalan kieli on minusta se ainoa oikea kieli.Ystäväni Milma on kotoisin Lieksasta ja puhuu ”sillä keinon ja tällä keinon.” Täälläpäin en ole keino-sanaa kuullut käytettävän enkä myöskään minä sanaa. Täällä sanotaan mie ja sie.

Vaikka nauravat meille hienot juppikansalaiset, mitenkään muuten ei voi asioita kertoa yhtä valaisevasti ja hauskasti.

Kesävieraat eivät voi ymmärtää, miksi isäntää naurattaa niin kovasti lause ”voi sen täyteisen Kenonen!” Kesälapsi ei myöskään ymmärrä mikä on kualjkiäryle, yötä myöte, tai sänkyolet, eikä sitä miksi mummi neuloo leipätyönään ja vualii valakijoo. Mutta moniko ymmärtää kapulakieltä, stadin slangia, lakitekstiä tai nykyajan EU- direktiivejä, kysyn vaan!

Täti Pohjanmaalta tuli kylään ja koimme pienoisen kielikylvyn kun esikoisen kaveri Turuust sattui yhtä aikaa kahville. Kaveri puhuu ”Harald nii pal kauhia”(Harald Hirmuinen)ja ” en suinkka mä noin pal oo syöny.” Hän ei ymmärrä mitään kun mummi sanoo että liäkär miäräs viärät liäkkeet ja ne on jiäkuapin piälä.

Tytärtä naurattaa kun täti sanoo: Paas ny likka verhat päälles et joudut siitä meneehen.”Isännältä täti kyselee: ”Jaa notta hyvinkö teillä kaurat kasvaa? Meillä pantihi jo itikat lahtihi, ei niitä ny enää kehtaa pitää ku maitua saa jo meirän likan kaupastaki.”

Vaikka täällä savossa puhutaan kirjakieltäkin, asiat kerrotaan mahdollisimman moniselitteisesti. Maiju Lassilan kirja ‘Tulitikkuja lainaamassa’ on loistava kuvaus kansankielestä. Normaalisti sanottaisiin ”Kettusen poika tuli kertomaan että hevonen ja kärryt ovat löytyneet.” Lassila sanoo saman asian näin: ”Sisään tuli Kettusen poika, se joka on naimisissa sen Voutilaisen tytön kanssa, sanomaan että Vatasen tamma oli juossut Kiihtelykseen entiseen taloonsa, ja kun se siellä tunnettiin, tuotiin se Kettuselle, ja Kettusen poika toi nyt sen Antin pitkän sarkanutun, joka oli kärrissä.” Tässä on se suuri ero, jonka takia toivon, että tämä puhetyyli ei katoaisi.

Pohjanmaan setä moittii meitä savolaisia. Hänen mielestään meille on kaikkinainen kierous ja lierous ihan synnynnäistä. Ja mikä kulttuuri täällä muka on! Pohojalaane ei julkase joutavia juttuja, siellä lukee asiaa. Eilenkin luki, että Pohojanmaalla joki tuluvi ja peitti allensa koko nakrismaan! Se oli jolleki jo pahanlaane vesivahinko!

Mummi haluaa lopettaa murrekeskustelun, koska kaikki ovat siinä oikeassa. Hän runoilee minulle syntymäpäiväkortin ja ihan liikutun kun sekin on tavallaan murretta, ehkä 1940-luvun sellaista. Vapisevalla kädellä hän kirjoittaa: ”Toivon sulle elon tietä sileätä, paljon ilon päiviä, vähän mieltä ikävätä, vähän surun häiviä.” Sitä samaa toivon kaikille lukijoillekin.