Ystävätär lähetti tekstiviesti: Liian on kylmä lenkillä ravata, aattelin tänään sohvalla maata, suklaata ahmia, selailla lehtiä, tv:stä katsella kauniita tähtiä. Annetaan lämmössä läskien kasvaa, kerätään kunnolla kinkkuihin rasvaa. Onpahan sitten kylliksi kiloja, joita voi lennättää pitkin pihoja. Ihana ystävätär ! Tätä olin salaa toivonutkin, laiskuus kun vaivaa pahemman kerran.

 

Kannoin sänkyvaatteet parvekkeelle kiusatakseni niissä majailevia pölypunkkeja ja heittäydyin sohvalle 7-päivää lehden kanssa. Mummi tilaa Seiskaa joten pysymme julkkistietoisina. Silti julkkiksista on suuri osa sellaisia joista en ole koskaan kuullutkaan. Kuka on joku Himm tai Kana? Ennen sentään oli Pumppuveikot ja Metrotytöt. Luin julkkisten joululahjavinkkejä ja hihittelin itsekseni. Isäntä katsoi tätä ovelta ja sanoi: Ei taija olla lääkitys kohallaan. Luulee olevansa vitsikäs. Tiesittekö muuten että julkkisten vakiotoive on musiikkia soittava sähköhammasharja? Mikähän musiikki sopisi krapula-aamun hampaiden harjaukseen ?Olisiko Tip tap tai Mä oksalla ylimmällä käypä?

 

Itse toivon joululahjaksi kymmenen kiloa marmeladikuulia ja Arno Kotron kaveriksi puuronsyöntiin.Tiedän jo etukäteen ettei joulupukki toteuta toiveitani. Kestän pettymyksen, mutta ajatelkaa lasta joka on ollut kiltti eikä saakaan tietokonepeliä tai irokeesipipoa! Tästä alkaa luottamuksen mureneminen. Mitä väliä on enää olla kiltti? Miksi luottaa pukkiin tai kenenkään lupauksiin? Miksi uskoa opettajaa, poliisia tai isoäitiä? Jotain tässä on vinossa mutta en tiedä miten sen korjaisi. Ehdotan kuitenkin että joulupukin kaverina Kerimäen raitilla voisi kulkea keripukki. Molemmat jakaisivat karkkeja ja lupaisivat naamarinsa takaa että jos olet kiltti saat aamutossut, yöpaidan sekä monitoimihallin ja lisää työpaikkoja. Joulun jälkeen kummankin lupaukset pettävät, mutta vika ei ole pukeissa vaan siinä ettei kukaan ole ollut tarpeeksi kiltti. Ollaanko ensi vuonna vielä kiltimpiä? Vai lakataanko uskomasta pukkeihin?

 

Seiskan mukana tuli tarjous: ‘Nyt voitte tilata lehtemme puoleen hintaan ja tilaajalahjaksi saatte askelmittarin!’ Sitä olin jo kaivannutkin, koska on hauska tietää monta askelta kävelee päivän mittaan. Kesken tarjouksen tiirailun ja ääneen miettimisen lapsikatraani kuopus asteli paikalle. Kuopus katsoi kirjapinoani ja veikkasi äskeiseen mietelmääni, että ehkä kymmenen askelta päivässä. Poikkeukseksi kuopus kuitenkin muistaa sen kerran, kun ajoin häntä takaa sen takia että hän oli syönyt arpajaisiin tilatun kakun. Silloin tuli ainakin tuhat askelta ja reippaasti alle päivään.

Postissa tulikin luvattu mittari mutta se ei toiminut ollenkaan. Esikoinen on diplomi-insinööri eikä hänkään saanut sitä kuntoon, vaikka on opiskellut niinkin kummallista ainetta kuin konenäköä. Onkohan ketään muuta huijattu näin vai lienenkö ainoa?

 

Isäntääkin vaivaa laiskamato: Kuulin kuinka hän tuolla toisella sohvalla maatessaan soitti sääpalveluun ja kysyi että sataako illalla lunta? Hän haluaisi katsoa televisiosta Speden elokuvan. -Onnistuuko se vai pitääkö lähteä lunta linkoamaan, kysäisi löhöilevä isäntäni.

Seija sääpalvelusta vastasi, että voi ihan huoletta katsella Spedeä, ja ettei lunta sataisi vielä huomennakaan.

En oikein tiedä toivottaisinko kaikille ”lumimiehille” valkoista joulua, mutta toivotan ainakin oikein hyvää sellaista. Jouluja voinen toivottaa ihan jokaiselle!